Kerrostalokämppä part 2

Voin kertoa, että ihan heti en muuta uudelleen! 

Pakkaaminen oli se hirvein osuus.

5 isoa pahvilaatikkoa ja kaksi jätesäkkiä. 

Täynnä pientä krääsää. 

Jotenkin ihmeellisesti sain kaiken asuntooni mahtumaan. 

Uskomatonta. 

(myönnettäköön että vieläkin on laatikoiden pohjalla jotakin, mikä ei paikkaansa ole vielä löytänyt.)

Part 2. 

Huonekalujen kokoaminen.

Oma hommansa, tosin ihan mukava sellainen. 

Tälläkertaa yhdestäkään uudesta huonekalusta ei puuttunut osia, päinvastoin!

Kuvassa siis tuolin kasaus ohje.

Tosin, tapoihini ei kuulu lukea ohjenivaskoja, vie aivan liian paljon aikaa ja kärsivällisyyttä!

No, kuvassa näkyvät mustat "muovihärpäkkeet" jäivät tuoleista pois. 

En vain yksinkertaisesti löytänyt niille paikkaa, joten ajattelin, että eivät kai ne niin tärkeät voi olla. 

Lensivät roskiin. 

Ja hyvin ovat tuolit pystyssä pysyneet ilmankin! Ainakin toistaiseksi.

 Kaikkia näitä tarvitsin. Osalla niistä sain korjattua, osalla vain pahennettua tilannetta. 

Ei minusta kyllä remonttireiskaa tekemälläkään saa. Loppu hyvin kaikki hyvin. 

Hengissä ollaan vaikka työkaluhin jouduinkin koskemaan!

Keittiön pientä järjestelyä. Järjestys on kyllä muuton jälkeen jo muuttunut. 

Kumpaakaan koria ei enää keittiöstä löydy. 

Siinä on siis keittiön pöytä ja tuolit. 

Molemmat uusia. 

Ikkunalaudalla olevaa rehua en onnistunut pitämään hengissä. 

Ei riitä rakkaus kukille, ei vain voi mitään. 

Verhot ostin kirpparilta.

 Seuraavana päivänä kävelin Hemtexille ja siellä oli vielää myynnissä tismalleen samanlaisia. 

Säästöä säästöä vaikka tahranpoistoainetta jouduinkin käyttämään!

Jotain on vielä tekemättäkin.

Taulut ovat vielä lattialla, akkuporaa kun en omista. 

Se pitäisi joskus saada lainaan, niin saisi viimeisetkin silaukset tehtyä.

Myös muutaman hyllyn haluaisin viritellä paikalleen.

Inspiraatioita riittää, rahaa ei enää. 

Kahvitauko

Juteltiin työkaverini kanssa muutama päivä sitten perheestä, naimisiin menosta, lapsista...
Siitä puhe päätyi sitten joidenkin ihme kiemuroiden kautta adoptioon ja työkaverini sanat jäivät mietittymään.
"En mä halua omia lapsia. Mä haluan adoptoida. Maailmassa on niin paljon lapsia joilla on huonot oltavat ja joille ei riitä aikaa ja rakkautta, niin miksi sitä pitäisi tehdä lisää lapsia, kun on mahdollisuus auttaa apua tarvitsevia?"
Voisiko enemmän oikeaan osua. 

Bloggaustauko

Johtuu muutosta.
Muutin. Siitä lisää myöhemmin.
Heti kun saan uuteen asuntooni nettiyhteyden!

Hope it's not gonna take too long. Otherwise that's gonna drive me crazy.

Loma

Yleensä ulkomaille lähtiessä mielessä on miljoonia sääntöjä ja asioita, joita loman aikana ei tulisi tehdä.
Tavallisimpia, mitä ensimmäisenä mieleen tulee, on rentoutuminen, työn ja murheiden unohtaminen, hauskan pitäminen. Juuri näin tein viikon lomallani Kreikassa ystäväni kanssa.
Näiden lisäksi ennen lähtöä kuulin 'isosiskoltani' lukemattomia ohjeistuksia mitä tulisi muistaa.
Tässä esimerkkinä niistä muutama:

1. Et sitten liiku siellä yksin yöllä. Liikut vain kaverisi kanssa.
2. Et juo sitten liikaa.
3. Et nuoleskele kenenkään tuntemattoman kanssa.
(onko yhden kerran juttelun jälkeen ihminen vielä tuntematon?)
4. Et harrasta seksiä KENENKÄÄN kanssa. 
5. Ilman puhelinta et lähde minnekkään. 
6. Kenenkään mukaan et lähde yksin.
7. Kenenkään mukaan et lähde edes kaverisi kanssa. 
8. Uimaan et humalassa mene. 


No. Mitä minä fiksuna tyttönä, ehkä hieman liikaa alkoholia nautittuani sitten tein. 
Kahdeksan sääntöä. Joista kahdeksaa rikoin. 
Tein liian läheistä tuttavuutta vanhan rakkaani, Jack Danielsin kanssa.
Tein liian läheistä tuttavuutta myös kreikkalaisten kanssa.
Mutta kaikki on kunnossa. Kiitän siitä taas sitä jotain suurempaa. 
Sillä tällä hölmöilyn määrällä se on suoranainen ihme. 
Hetkeään en voi sanoa katuvani, joka hetkestä nimittäin nautin. 
Vähän häpeän omaa tyhmyyttäni. Mutta kaikki kääntyi parhain päin, 
joten turha niillä asioilla on päätänsä vaivata. 
I had fun. But to be honest, I'm gonna miss one guy a bit.
He asked me to come back someday. He said he'd wait for me. 
I told him not to lie to me.   

I know a guy...

...who's as perfect as possible.
He's polite, well educated, you know - a good guy.
Not an addict, not alcoholic, doesn't even smoke.
He does sports, goes to the gym and eats healthy diet.
He likes me. He makes me laugh and he might be the cutest ever when he laughs.
Still there is some things that don't fit into the puzzle.
I don't know why, but I just can't trust him. I don't mean I couldn't trust men. There's just something about him, that bothers me. I have no clue what it is, but it's something. I think he's just too perfect. Maybe I'm just too  suspicious. But there must be something wrong. And I know there is, and it digs me that I don't know what it is.
I know I'm making something up on purpose, but I just need to get something. 'Cause no one is perfect, huh?
What if it's something huge, that's going to bother me when it comes up? Wouldn't it be easier if it showed up now before anything is even about to happen?
BUT
what if there's nothing? Shouldn't I be able to trust him right now, and just go with the flow? Enjoy?
You have no clue how much I would love to just but my sense into the back of my mind and trust my feelings. But on the other hand, it's the feeling that says there's something wrong. But only my sense tells me to be careful.
He's not bad. He's very decent and adorable. Am I running out of my mind when I'm really searching the things that suck? I don't know.

And by the way.. because of my work I have to see that guy everyday.

549

"You see she wanted to learn to play guitar, 

be a ballerina or movie star. 

She could go so far. 

I wish she can be anything that she wants to.

I wish she can ride her bike every afternoon. 

I wish she can laugh and play in those backyard games,

just like all little girls should get to do. 

And I wish I could see it all. 

But her memory will live on right here

'till I get over there and see her again."

Puolitoista vuotta, kahdeksantoista  kuukautta, seitsämänkymmentäkahdeksan viikkoa ja viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää. Viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää on kulunut vuoden 2010 marraskuun kahdennestakymmenennestäviidennestä päivästä. Tasan puolivuotta. 


Viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää olen herännyt sama ajatus päässä. 
Viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää olen nukahtanut samoin ajatuksin.
Viidestäsadastaneljästäkymmenestäyhdeksästä päivästä yhtäkään ei ole kulunut ilman tuota yhtä ajatusta. 
Viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää olen jokaisena tuntenut ikävää. Ikävää, jota eilen ensimmäisen kerran itkin. 
Minä, joka en usko jumalaan, joka ilta sen toiveen jonnekkin lähetän "Please, keep them safe". 

And every single day I hope. 
I hope he's not hurting them anymore. 
I hope I could see them again. 
Maybe someday I will. 

Insecurity

"Must it take a life for hateful eyes

 to glisten once again. 

Cause we find ourselves in the same old mess. 

Singing drunken lullabies." 

I keep asking myself:

why do I never learn? 

Why do I always make the same mistakes again?

I found myself AGAIN

trusting someone I shouldn't have.

My fear of being blue-eyed is even bigger than my fear of the dark.

Ja asiasta toiseen, 

I'm not sure is one person I know doing alright, and I'm getting a bit worried. 

I don't know how to get an honest answer. 

What should I do??