And that's who I am..

...

tällaista tänään.. 

Kuvat otettu TÄÄLTÄ..

Can miracles happen?

Mun pää on täynnä.
Mullä pyörii päässä ajatuksia ihan laidasta laitaan. En ota niistä selvää.
En ota mun elämästä selvää.
Mitä jos joku on tehnyt jotain hirveää, pitääkö se antaa anteeksi?
Jos antaa anteeksi, voiko sitä ikinä kuitenkaan unohtaa?
Voiko menneisyydessä tapahtuneita asioita koskaan täysin haudata?
Kun luottamus kerran on menetetty, voiko sitä koskaan saada takaisin?
Voiko alkoholi selvittää päätä?
Jos rakastaa jotain ihmistä, meneekö se kaiken edelle?
Riittääkö rakastaminen?
Jos toivoo jotain oikein paljon, voiko se toteutua?
Tapahtuuko ihmeitä?

Temptation

"Go with the flow", they say.
What if the flow takes me to somewhere not safe? To the empire of temptations and evilness.
One summer night it wasn't very far. It was actually quite near for me to cheat on 'my guy'. I don't even know  if I have a guy or not, but there's something going on. And that 'something' is enough for me to be loyal. Even if he would let me do what ever I wanted to, I just don't. Not because of him, just because of me.
Somehow I ended up to drink with one guy after a day at work. The guy is married and always telling how he never could cheat on her wife. But as a matter of fact he was very capable for doing that after too many beers. He was really trying his best to get into my pants. He didn't. And on the next morning he was praising me to the heavens for not letting him do anything stupid.
But I still couldn't help thinking how many times I had heard him telling about his loyalty to his wife and saying he would never allow himself even to sleep in same bed with an other woman. I sleep with guys nearly every night, really just sleep. Where goes the limit between being friends and having something more going on? Or is it really even possible to draw a line? I hug my friends, I sometimes kiss them. I walk hand in hand and sleep in the same bed, under the same blanket. I throw raunchy jokes and change my clothes in front of them. No matter are they women or men. But is there really a difference? Every time I hang out with a guy, we obviously have something going on, at everybody else's opinion. I don't think so, but should I? Is it possible for man and woman just clearly, certainly, with no ulterior motive, to be friends? Just friends? 

"Kesäkaveri"

"Punaviini pilaa puseron, mennään kaupungille, ostan uuden paidan jostakin. Älä päästä irti, pidä kii. En muista sun sukunimeä, voinko silloin sanoa 'ystävä'? Sinä olet sellainen, ota mua kädestä. Sinä ymmärrät minua. 
Tulee pari hyvää ideaa: jos nyt aamuun asti dokataan, niin noin puoli seiskalta, me ollaan uimassa. Jo pari iltaa vahingossa alla: ne juhlat pääsivät venymään.. En muista sun sukunimeä, voinko silloin sanoa 'ystävä'? Sinä olet sellainen, ihan siinä lähellä, olen reppuselässä, sinä ymmärrät minua. Laulamme päivät halki, muistanko kaiken myöhemmin?"                   
                                                                                                 -  PMMP - Kesäkaverit  -



Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tapasin uuden ihmisen, johon rakastuin heti. Kutsuttakoon häntä nyt nimellä "ystävä". Rakastuin siis ystävämielessä. 
Ei olla ihan samaa kaliiperiä. Oikeastaan meissä ei loppujen lopuksi ole mitään muuta samaa kuin kova lapsuus. 
Siihen se sitten jääkin. Mutta ystävällä on myös lapsenmielisyys. Se leikittelevän rento asenne elämään. Tuntui että itsekkin pystyin pitkästä aikaa unohtamaan kaikki turhat murheet. Hän lähti tänään kotiinsa. Oli vain kesän samalla paikkakunnalla töiden takia. Nyt matkaa on yli 300 kilometriä. Vaikka hän onkin minua melkein 10 vuotta vanhempi, ei sitä edes huomannut. Kesään mahtui monenlaista. Naurua ja itkua, vihaa ja iloa. Alkoholia ja kebabia. Miehiä ja tyttöjeniltoja. Mutta en muista milloin olisin viimeksi luottanut kehenkään näin nopeasti. Yleensä se vie minulta aikaa, ja paljon. 

Oltiin siis samalla työpaikalla. Ei samoissa töissä, mutta niin että jokapäivä vähintään moikattiin. Näin meni ehkä ensimmäinen viikko. Sen jälkeen istuttiin töiden jälkeen vaihtamassa päivän kuulumiset. Valehtelematta jokapäivä. Jos ei mitään kerrottavaa ollut, niin vain istuttiin. Puhuttiin ummet ja lammet naisten välisestä rakkaudesta aviokriiseihin ja hölmöileviin teineihin. Puhuttiin lasten vaipoista ja kuumista miehistä. 

Mietittiin että miten me nyt pärjätään? Pidetään yhteyttä, soitellaan, pidetään toisemme kaikesta ajan tasalla. Hän ehti ajaa alle tunnin kun puhelimeni soi ensimmäisen kerran: "Arvaa mitä!?..."  Tämän postauksen kirjoittaminen on kestänyt lähemmäs kaksi tuntia, sen takia että puhun samalla puhelimessa. Ja facebookissa. 

Kenen asunnon avaimet saan itselleni? Kenen viereen menen sänkyyn vuodattamaan pettymystä ja surua kun olen taas ikuisesti vihainen kaikille maailman miehille? Kenen luokse juoksen maailmanennätys vauhtia kertomaan iloiset uutiset? 

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tapasin ihmisen, jolle puhun asioistani. Jolle uskallan avata suuni ja sisinpäni ilman pelkoa siitä että kohta asiat on kaikkien tiedossa. Ihmisen jonka kanssa nauran omille hölmöilyilleni. 
Kahden ja puolen kuukauden aikana nähtiin noin seitsämänäkymmenenäviitenä päivänä. En voi kuin kiittää. 

Kiitos Ystävä. 


"Ilman ikävää ei ole rakkautta, ei tunnetta kestävää. Näinä pitkinä öinä sen voi vasta oikein todella ymmärtää."
Ilman ikävää ei olisi meitä, kauan toistaan etsineitä. Ikävä niin kaunis on. Sitä vihaan ja rakastan."
                                                                                                  
                                                                                          -  Suvi Teräsniska - Ilman ikävää  -