keskiviikko 5. syyskuuta 2012

A broken heart that the world forgot

Toukokuussa tuli taas ikävä herätys todellisuuteen. 8-vuotias tyttö kuollut äitien päivänä. Tytön isää ja äitipuolta epäiltiin törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Muutaman kuukauden selvittelyjen ja esitutkinnan jälkeen tutkintanimikkeeksi törkeän kuolemantuottamuksen tilalle vaihtui MURHA. Meillä on siis 8-vuotias murhanuhri! 
Vain paria kuukautta ennen kuolemaansa, oli tyttö kotiutettu. Eerika oli siis ollut huostaanotettuna kolme kuukautta, jonka jälkeen huostaanotto oli kuitenkin purettu ja tyttö kotiutettu isänsä ja äitipuolensa luo. Kuullessaan joutuvansa isänsä luo, oli tyttö purskahtanut itkuun. Eikö tämä jo pistä sosiaalialan ammattilaisia miettimään, että eipä taida kaikki olla kohdallaan jos pieni lapsi kodin sijasta asuu ennemmin lastensuojeluyksikössä? Ja toinen kysymys, tytön isä, Touko Tarkki, oli jo aiemmin tuomittu seksuaalirikoksesta. Kuinka voidaan pieni tyttö laittaa asumaan seksuaalirikollisen luo?

Touko Tarkki, joka on vangittu 8-vuotiaan tyttärensä murhasta.

Sehän nyt on selvää, että ihmisiä kaikki vangitkin ovat. Ja vieläpä suurin osa heistä loppupelissä hyvin inhimillisiä ja fiksuja ihmisiä. Kukaan vankilassa ei arvosta rikollisia jotka jollakin tavalla ovat kajonneet lapsiin. Muutaman kerran ole itse vankilan seinien sisäpuolella käynyt, ihan vain vierailemassa. 
Vaikka väkivaltaa en yleensä kannata, se sopii joihinkin tilanteisiin paremmin kuin hyvin. Vaikka olisit tappanut 10 lasta, et Suomen valtion rajojen sisällä tule siitä oikeudenmukaista tuomiota saamaan. 
Täällä meidän verorahat käytetään vankien, lasten tappajien, raiskaajien, varkaiden ymsyms. ruokkimiseen ja elättämiseen. MUTTA, resursseja ei ole sitten suojella näitä rikoksien uhreja. Olisiko kannattanut reakoida niihin KAHTEENTOISTA lastensuojeluilmoitukseen, jotka Eerikasta kahden kuukauden aikana tehtiin? Eikä vain aina odottaa sitä seuraavaa ilmoitusta ja seurata tilannetta. Nyt olisi hyvä hetki ihan oikeasti kyseenalaistaa myös valtion toimintaa ja jos vaikka päättävät elimet kuuntelisivat lasten mielipiteen. Olisiko 
liikaa vaadittu?

Mikä meitä vaivaa? No, aina ei osata tehdä oikein..
Mutta aika kova hinta joskus virheistä joudutaan maksamaan. Onko kyse sitten uskaliaisuuden puutteesta, resursseista, halusta vai  tahtomattomuudesta? Sitä miettiessä.

Käykää muuten kirjoittamassa nimi adressiin.