Who am I to tell you who I am

1. Toinen nimesi?
Sara

2. Puhelinnumerosi viimeinen numero?
6

3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään?
Kanapatongin ja risottoa

4. Paistaako ulkona aurinko?
ei

5. Päästötodistuksesi keskiarvo?
8.7

6. Ketä perheeseesi kuuluu?
kolme siskoa

7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt?
yksi

8. Pidätkö nallekarkeista?
enpä pahemmin

9. Oletko millekään allerginen?
en

10. Milloin söit viimeksi pizzaa?
viime viikolla

11. Mikä on eniten käytetty lempinimesi?
jessie

12. Mikä on lempi asia kotonasi?
kirjahylly ja sen sisältö

13. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä?
ei

14. Tuuleeko ulkona juuri nyt?
kyllä luulisin

15. Onko sinulla lemmikkejä?
ei ole

16. Katsoitko Big Brother -sarjaa?
en

17. Mikä maa on mielestäsi paras?
SUOMI

18. Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin?
en

19. Kuinka monta siskoa sinulla on?
3

20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita?
tiikeri 

21. Milloin kävit viimeksi suihkussa?
tunti sitten

22. Pidätkö tonnikalasta?
salaatissa, en muuten

23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän?
suomen presidentti

24.Onko teillä sauna?
ei ole

25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt?
en tiedä, varmaan aste, pari lämmintä

26. Oletko koskaan meinannut hukkua?
en tietääkseni

27. Monelta heräsit tänään?
viideltä aamulla

28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti?
kymmenkunta

29. Haluaisitko olla astronautti?
kyllä

30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti?
tänään ehkä puoli tuntia sitten

31. Kuinka vanha mummosi on?
rehellisesti sanottuna en tiedä kummastakaan

32. Paljonko kello on?
23.20

33. Oletko rauhallinen ihminen?
on minussa sekin puoli, se vain harvoin on esillä

34. Tylsistytkö helposti?
kyllä

35. Käytätkö ulkona liikkuessasi heijastimia?
valitettavasti en

36. Mikä on lempikirjaimesi?
A

37. Oletko ylioppilas?
kyllä

38. Montako serkkua sinulla on?
tiedän heistä 15. on varmasti enemmänkin

39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu?
en tiedä olisiko pari sataa

40. Olisitko valmis rakastumaan?
hell no.

41. Haluaisitko osata lentää?
yksi suurimmista haaveistani

42. Pidätkö sitruunoista?
jossain juu

43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa?
en

44. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
ruokaa

45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa?
en edees muista.. kesällä?

46. Pidätkö puujalkavitseistä?
joskus

47. Vihaatko ketään tällä hetkellä?
muutamaa ihmistä. sydämeni pohjasta kolmea.

48. Mikä puhelin sinulla on tällähetkellä?
nokia lumia 800

49. Onko sinulla kuvia netissä?
ei missään minne itse olisin laittanut. Eikä nimellänikään pitäisi löytyä..

50. Millä sanalla kuvailisit kotiasi?
luukku. koti.

51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa?
on. mustaa

52. Mitä kappaletta kuuntelet tällähetkellä?
en mitään

53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi?
että pikkusiskoni ovat turvassa. Ja ehkä uskaltaisin toivoa että joskus saisin vielä nähdä heidät <3

54. Oletko koskaan karannut kotoa?
kyllä

55. Omistatko MSN Messengerin?
en

56. Mikä on lempivärisi?
musta

57. Millainen olisi unelma-ammattisi?
olen siinä

58. Oletko ollut auto-onnettomuudessa?
en 

59. Minkä värinen on talo jossa asut?
tällainen vaalea kivinen kerrostalo

61. Osaatko tehdä tällaisen ¦ ¦??
en usko

62. Kasvatatko kaktuksia?
en

63. Pidätkö keväästä?
enemmän kuin mistään muusta vuodenasjasta

64. Minkä väriset seinät kodissasi on?
valkoiset ja vaalean ruskeat

65. Mitä kieliä osaat puhua?
Suomea, englantia, espanjaa ja hyvin vähän ruotsia, portugalia ja venäjää

66. Milloin viimeksi luistelit?
ala-asteella?

67. Mikä on lempieläimesi nimi?
?

68. Oletko koskaan lyönyt ketään tahallasi?
kyllä, useastikkin, mutta vain itsepuolustukseksi

69. Kuinka monta kertaa olet ollut lentokoneessa?
monta

71. Kuinka vanhat siskosi/veljesi ovat?
siskot 16, huomenna 5 ja 3

72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love?
en usko

73. Mitä mieltä olet edm. kappaleesta, jos olet kuullut sen?
--

74. Onko koneellasi PSP7 tai uudempi?
mikä?

75. Mikä on lempielokuvasi?
helmiä ja sikoja ja raid

76. Syötkö koskaan riisimuroja?
en

77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on?
viisi mitä usein käytetään

78. Kuka on paras ystäväsi?
eksäni ja pomoni (sama henkilö siis)

79. Onko sinulla mielestäsi siisti käsiala?
on

80. Käytkö festareilla?
kerran, pari kesässä

81. Lempi ohjelmasi?
mitä tällähetkellä telkkarista tulee niin kosketus

82. Mikä on ärsyttävin mainos?
niitä on liikaa

83. Mistä nikkisi tulee?
?

84. Onko tähän galluppiin hauska vastata?
ei

85. Katkaisetko ketjukirjeet?
kyllä

86. Oletko koskaan voittanu lotossa?
olen

87. Kuka on vanhin ystäväsi?
iältään 47 vuotias kirsi, joka on yksi parhaista ystävistäni,
mutta pisimpään olen tuntenut lastenkoti siskoni pinjan (15 vuotta yhteistä taivalta takana)

88. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä?
en juo tuoremehua

89. Kesä vai talvi, perustele?
kesä, aurinko ja lämpö

90. Pelkäätkö pimeää?
en

91. Oletko koskaan kirjoittanut kymmentä ainetta?
olen, lukioaikoinani paljon enemmänkin

92. Mikä on horoskooppisi?
skorpioni

93. Minkälainen hiirimatto teillä on?
ei ole edes hiirtä..

94. Kuinka monta on mielestäsi pari?
kaksi

95. Oletko landepaukku?
tarvittaessa sitäkin

96. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni?
empä muista nimeä, joku nokian ääni

97. Oletko vielä palelluttanut itseäsi?
olen

98. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi?
tänään, kiitos biologisen isäni

99. Viimeisiä viedään. Oletko tyytyväinen?
olen

100. Mikä adjektiivi kuvaa oloasi tällä hetkellä?
tylsistynyt, odottava

Sille nauroit kuitenkin,
sait hymyilemään minutkin.
Tuo hetki takaa vuosien,
kuin eilinen.

Nyt tiedän muistoja vaan
paljon mahtuu maailmaan.
Muistoja vaan,
kai monta miljoonaa,
mutta sydämeen vain jää
ne jotka tekee kipeää.

Joka hetki enemmän,
mietin onko totta hän.
Vai pelkkää kangastusta vain,
vain haavekuvaa?

Muistoja vain,
Mutta sydämeen vain jää
niistä raskaimmat nää.

 . . . . . . . . . . .  -Yö - Muistoja-

Oon ihan rakastunut Yöhön.
Lisää Yön lyrikoita siis odotettavissa.

Tonight

...will be the girls night out. First to the local restaurant and let's see what happens later. But no bars, no guys. We made a promice.

Oon niin korviani myöten täynnä miehiä. They just suck at the moment. Assholes.
Nothing else to say.
Girls just wanna have fun tonigt.

Palaan blogin pariin huomenna. Paljon on taas ajatuksia jaettavana, jos huomenna olisi aikaa myös muuttaa ne sanoiksi. Nyt, suunta ulos täältä neljän seinän sisältä.

Can you even look me in the eye?

"Dear Mr. President.

Come take a walk with me. Lets pretend we're just two people and your not better than me.
I'd like to ask you some questions if we can speak honestly.
What do you feel when you see all the homeless on the street? Who do you pray for at night before you go to sleep? What do you feel when you look in the mirror, are you proud?
How do you sleep while the rest of us cry? How do you dream when a mother has no chance to say goodbye? How do you walk with your head held high? Can you even look me in the eyes, and tell me why?
Dear Mr. President you'd never take a walk with me, would you? "

P!nk - Dear Mr President

Vahvuus

Tänään rohkaistuin.
Rohkaistuin pyytämään apua.
On ihmisiä joille olen asioistani puhunut.
Mutta aina olen vain puhunut.
Kertonut mitä on meneillään, mutta koskaan en ole myöntänyt etten itse pärjäisi.
Tänään myönsin.
Tänään sanoin "isoveljelleni", että:
"Mä en tiedä mitä mä teen, mä en tiedä jaksanko mä tätä."
Tää mies katsoi mua vähän aikaa, ennen kuin sanoi:
"Tulihan se sieltä. Luuletko sä että kun mä olen tuntenut sut ties kuinka monta vuotta,
niin mä en huomais että sä oot ihan pirstaleina? Edes sä et pysty kaikkeen itse, eikä sun tarvitsekkaan."
Katsoin sitä vähän aikaa ihan tyrmistyneenä. Enkö mä ollutkaan onnistunut? Enkö mä ollutkaan onnistunut peittämään kaikkea ja näyttämään ulospäin vain sitä minkä itse tahdoin?
En ollut siinä onnistunut en. Olinko kuitenkaan edes halunnut?
Onko kuitenkaan vahvuutta se että selviää kaikesta yksin?
Entä jos elämä ei olisikaan vain selviämistä?

En halua näyttää haavoittuvaisuuttani kaikille. Koulussa, töissä, ihmisten ilmoilla pystyn olemaan kuin kuka tahaansa muu. Ja olen siitä ylpeä, että pystyn pitämään itseni koossa, ja pitämään pystyssä sen kulissin, että kaikki olisi hyvin, ja aina olisi ollut. Tänään kuitenkin tajusin, että aina näin ei tarvitse olla.
Hitaasti mutta varmasti. En uskalla vieläkään luottaa kehenkään täysin. En edes tähän kyseiseen henkilöön. Tavallaan tiedän että pystyisin häneen luottamaan, ei hän luottamustani pettäisi. Tiedostan sen, mutta en kuitenkaan vielä uskalla.
Huomenna luotan vähän enemmän ja pelkään vähän vähemmän. 

Proud of being a girl

Tänään on siis ensimmäinen kansainvälinen tyttöjen päivä.
Siitä on ehkä viitisen vuotta aikaa kun ensimmäisen kerran todella mietin tyttöjen asemaan.
Silloin kävi mielessäni myös ajatus tytöille omistetusta päivästä.
On isänpäivä. On äitienpäivä. On veteraaneille omistettu päivä. On päivä kuolleelle kirjailijalle.
Miksi ei ole omaa päivää näille syrjityille ja kaltoinkohdelluille pienille ihmisille?

Hyvää tyttöjen päivää kaikille tytöille.
Olkaa ylpeitä siitä että olette tyttöjä ja pitäkää puolenne.
Aina se ei ole helppoa tässäkään hyvinvointivaltiossa,
mutta se on sen arvoista.

Olen plan kummi.
Ryhdy sinäkin.

<3 

Luottamus

Pettymys on tunne joka on tullut vähän turhankin tutuksi.
Olen pettynyt ihmisiin, vanhempiini, ystäviini, sisaruksiini, miehiin, viranomaisiin.
Mutta myös itseeni. Ja monesti.
Olen pettynyt asioihin.
Olen odottanut kovasti jotain, joka ei sitten tapahdukkaan.
Olen pettynyt tyhjiin lupauksiin. Jotain on luvattu, sitten kuitenkin lupaus petetty.
Ja sitten on ihan kirjaimellisesti petetty.
Minua on petetty ja minä olen pettänyt.

Miten voi olla luotettava, pettämätön ystävä, kumppani. Se luotettu henkilö,
jos koskaan ei ole opetettu sen arvoa.
Jos koskaan ei itse ole saanut kokea sitä, kuinka tärkeää on että on joku johon voi luottaa,
joku joka ei petä eikä tuota pettymyksiä, ainakaan tietentahtoen.
Jos sinulle annetut lupaukset on koko elämäsi ajan aina vain kerta toisensa jälkeen rikottu,
kuinka voit itse osata olla muiden luottamuksen arvoinen?
Jos aina on tuotettu pettymys, vain sen takia että itse pääsee helpommalla,
ei ole opetettu uhraamaan palaa itsestään muiden eteen.
Olen oppinut, vasta parin viimevuoden aikana yrittämään olla luotettava.
Kun antaa myös saa takaisin. Ja joskus vain antaminenkin riittää.
Jos lupaan jotain, sen myös pidän. Maksoi mitä maksoi.
Siihen nykyään pyrin. Aina se ei onnistu, mutta yritän. Riittääkö se?

Monta kertaa olen itse tähän asiaan liittyen tehnyt virheitä. En ole pitänyt lupauksiani.
Vielä useamman kerran olen kuitenkin miettinyt, että kuinka tärkeää se
että minä sen yhden pienen lupauksen pitäisin, voi jollekkin tietylle ihmiselle olla.
Silti, vaikka monta kertaa olen pettymystä tuntenut, haluaisin luottaa.
Uskon vakaasti siihen, että vaikka kuinka monta kertaa elämän aikana,
vain sen takia että johonkin ihmiseen luottaa, tulee isketyksi maahan ja matto vedettyä jalkojen alta,
on silti parempi uskoa, luottaa, kuin epäillä ja olla uskaltamatta luottaa kehenkään.
Joku päivä, se luottamus palkitaan, ja se on kaikkien niiden pettymysten arvoista.
Joku päivä, se kehen luotat, ei vedäkkään mattoa jalkojen alta, vaan on sen luottamuksen arvoinen.
Uskon, että ne ketkä luottavat, rakentavat parempaa maailmaa. Niin suurelta kuin se kuullostaakin.
Jos maailmassa ei olisi epäluuloisuutta, epäuskoa, miten paljo parempi paikka tämä olisikaan?

"If everyone cared, and nobody cried,
if everyone loved and nobody lied,
if everyone shared and swallowed their pride,
then we'd see the day when nobody died."
                - Nickelback - If everyone cared -

I've been taught to be strong

Minut on opetettu vahvaksi. Minut on opeteetu siihen, jo lapsesta asti että, jos sattuu, niin sitä ei muille saa näyttää. Itkeä ei saa ikinä. Jos itket olet heikko. Apua ei saa pyyttää, ja omat asiat on pidettävä ominaan, henkilökohtaisina, eikä niistä muille puhuta. Eihän ne muille kuulu.

Ehkä onkin näin. Ehkä itkeminen ei olekkaan merkki heikkoudesta. Ehkä se onkin vahvuutta. Mutta entäs jos joku itkee joka päivä, eihän siis sillon pysty olemaan vahva lainkaan? Onko siis ylpeyden aihe olla itkemättä vuosia? Minut on kasvattettu siihen, että on.

Ja jo pienenä lapsena, vielä isäni luona asuessani huomasin sen, että jos itkin, isäni satutti minua kaksin verroin enemmän. Myöhemmin, luin kirjan Tiikerin Lapsi. Siinä pieni villi tyttö sanoi opettajalleen suurinpiirtein näin: "I never cry. If I don't cry, they don't know I'm hurting. So no one can hurt me that way."

Samaistuin tähän heti. Sama ajatus oli jo itselläni pyörinyt monta kertaa lapsena päässä, vaikka en sitä sanoiksi osannutkaan pukea. Outoja asioita lapselle opittavaksi, ehkä jopa karuja.

Koko elämäni olen joutunut olemaan vahva. Monta kertaa olen kyseenalaistanut sen että jaksanko?

Ja aivan yhtä monta kertaa olen tullut huomaamaan, että tottakai jaksan. On jaksettava. Ei ole muita vaihtoehtoja. Keinolla tai toisella. Vahva on oltava tässä julmassa maailmassa pärjätäkseen. 

Aina sitä vain huomaa parskuttavansa eteenpäin. 

"Nobody said it was easy, but no one ever said it would be this hard."

-Coldplay-

Olen tarpeeksi vahva pärjäämään yksin.

Olen myös tarpeeksi fiksu tietämään milloin tarvitsen apua.

Mutta rohkeus ei riitä sen pyytämiseen.

Tai en tiedä onko kyse rohkeuden puutteesta vai vain periaatteesta ja kasvatuksesta.

Turhan monta kertaa olen pärjännyt yksin. Apua olisi varmasti tarjolla, mutta ei, eihän sitä omiin ongelmiin saa pyytää. 

Eihän omat henkilökohtaiset asiat muille kuulu. Sossut tarjoaisivat jälkihuollon tukia, penniäkään en rahaa ota vastaan. Kyllä mä pärjään, ei almuja. En elä muiden kustannuksella, muiden verorahoilla. Pistäisivät nekin rahat niille, jotka niitä vielä enemmän tarvitsevat. 

Kertaakaan, en ole ongelmistani muille puhunut, kavereiden kanssa tottakai jutellaan niin hyvistä kuin huonoistakin asioista, mutta aina kuuntelen enemmän kuin kerron. 

Ikinä en ole kertonut kaikkia ajatuksiani, tunteitani.

Kun minulta kysytään, miten menee, vastaus on aina hyvin.

Tai onko kaikki ok? On.

Kerran vastasin ei. Mutta siihenkin lisäsin perään: "Mutta ei se haittaa, kyllä mä pärjään."

Ettei vaan kukaan kyselisi lisää, tai jopa auttaisi.

Onko kaikesta selvittävä itse?

No ei ole. Kyllähän minä sen tiedän. 

Silti, silti, se avun pyytäminen ja vastaanottaminen on liian iso pala purtavaksi.

En paheksu sitä jos muut pyytävät ongelmiinsa apua, se hyväksyttäkööt, oma asiansa. 

Itse en vain niin pysty tekemään. 

Tosin en siedä sitäkään jos joka ikisestä asiasta täytyy valittaa.

Ei se maailma siihen kaadu jos kynsi katkeaa. 

Tai jos se lempi paita on mennyt pesussa pilalle.

Ei se maailmanloppu tule, kyllä sen tulette vielä huomaamaan, kunhan joudutte vähän isompia ongelmia kohtaamaan. Muutaman kerran on tehnyt mieli näin joillekkin henkilöille sano. 

Vähääkään väheksymättä. Tai ehkä ihan vähän kuitenkin. 

Lisäsin siivet voimaksi vain

Ihan tavallinen aamupäivä.

Ihan tavallinen köyhä päivä.

Musta silmä ja rintakipu.

Ja rakkaus ja rikollinen mieli.

Painan pääni ikkunaa vasten,

penkissä tussilla piirretty sydän.

Kiireessä siihen sotkettu kai.

Lisäsin siivet voimaksi vain.

Haluan laittaa korvani kii

ja kysellä miksi katosit niin.

Ihan tavallinen aamupäivä.

Poistun bussista viimeisen kerran.

Vilkutan kuskille vaikkei se huomaa.

En sinun luoksesi palaa.

             - Jippu - Ihan tavallinen aamupäivä -

The hurt builds up inside me until I can't stand it anymore. Then I have to cut to let it out.

I hurt myself today
to see if I still feel.
I focused on the pain,
the only thing that's real.
Tried to kill it all  away
but I remember everything.
What have I become,
my sweetest friend,
everyone I know goes away in the end.
I wear this crown of thorns
upon my liar's chair.
Full of broken thoughts
I can not repair.
Beneath the stains of time,
the feelings disappear.
You are someone else,
I am still right here.
If I could start again,
a million miles away,
I would keep myself,
I would find a way.
  - Johnny Cash - Hurt -

And that's who I am..

...

tällaista tänään.. 

Kuvat otettu TÄÄLTÄ..

Can miracles happen?

Mun pää on täynnä.
Mullä pyörii päässä ajatuksia ihan laidasta laitaan. En ota niistä selvää.
En ota mun elämästä selvää.
Mitä jos joku on tehnyt jotain hirveää, pitääkö se antaa anteeksi?
Jos antaa anteeksi, voiko sitä ikinä kuitenkaan unohtaa?
Voiko menneisyydessä tapahtuneita asioita koskaan täysin haudata?
Kun luottamus kerran on menetetty, voiko sitä koskaan saada takaisin?
Voiko alkoholi selvittää päätä?
Jos rakastaa jotain ihmistä, meneekö se kaiken edelle?
Riittääkö rakastaminen?
Jos toivoo jotain oikein paljon, voiko se toteutua?
Tapahtuuko ihmeitä?

Aaveet, pirunviulu ja luurangot.

"Etkö unta saa, aaveetko taas sun vuoteellesi omin luvin istahtaa?

Yksinäisyys soittaa sydämessä pirunviuluaan?

Ja luurangot kaapissa äityy kolistelemaan? 

Mä tahdoin karkottaa ne pois, olemaanttoomiin,

ettei ne enää milloinkaan, nousis kummittelemaan."

Joinakin iltoina nousee aaveet kummittelemaan ja luurangot tuntuu puskevan kaapin oven läpi.
Eilen oli sellainen ilta. Eilen oli sellainen ilta jolloin uni ei tahtonut tulla, vaan kaikki menneet asiat pisti pään pyörälle. Kaikki luurangot tuntuivat yhtäaikaa pyrkivän ulos sieltä komerostaan mun pään sisältä. Ja niin osa niistä sitten pääsikin. Soitin vanhalle ystävälle. Miehelle, jolta en ole ikinä halunnut mitään muuta kuin ystävyyttää. Tunne on molemmin puolinen, vaikka samassa sängyssä aina illanistujaisten jälkeen nukutaankin.
Tämä mies oli ainut keneen lapsena luotin. Olin viisi vuotias kun hän oli samalla lastenkodilla. Hän oli silloin 17. Edelleen, vaikka olen itsekkin jo aikuinen, vaikka mies on naimisissa ja kahden ihastuttavan tytön isä, soitan hänelle silloin tällöin. Ja hän soittaa aika ajoin minulle. Edelleen, kaipaan siihen tuttuun ja turvalliseen syliin. Aina, on hän esitellyt minut pikkusiskonaan. Vaikka meillä ei verisidettä olekkaan, on side meidän välillämme paljon vahempi kuin minun siteeni yhteenkään verisukulaiseeni. Hän pelasti minut ollessani viisi vuotias. Hän oli ainut, joka vastusti sosiallivirkailijoita, ja puhui puolestani kun en siihen itse pienenä lapsena pystynyt. Kun hän 18 vuotta täytettyään lähti lastenkodista, katkesi meidän yhteys moneksi vuodeksi. Kuitenkaan, koskaan en häntä unohtanut. Monen vuoden ajan kyselin lastenkodin ohjaajilta, että milloin hän tulee takaisin? Kun olin 12-vuotias tapasin hänet uudestaan. En edes tunnistanut jo aikuista miestä. Hän tunnisti minut. Oli leirillä nuoriso-ohjaajana. Oli yrittänyt saada lupaa tavata minua lastenkodilta lähdettyäänkin, mutta byrokratian kiemuroiden ansiosta, ei hänellä siihen ollut mahdollisuutta. Hänelle ei oltu voitu kertoa edes kuulumisiani. Kun tuolla leirillä, muiden jo mentyä nukkumaan, hän pyysi minut luokseen juttelemaan, en vieläkään tajunnut kuka tuo mies oli. Muutaman sanan jälkeen itkin hänen sylissään. "Is it really you? I always hoped I would see you again." "So did I darling. Not going to disappear anymore, no worries."
Tuon leirin jälkeen olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä. Ensin olin hänen pikku tyttönsä, olen tavallaan vieläkin. Mutta nyt olemme myös ystäviä. Olen hänen nuorimmaisensa kummi, esikoisellaan on sama nimi kuin itselläni. Aikaan, jolloin esikoinen syntyi, asuin vieläkin lastenkodilla, enkä ollut häneen yhteydessä. Kun tuolla leirillä jälleen tapasimme oli tyttö jo lähes vuoden ikäinen. Sanoi toivoneensa että tytöstä tulisi samanlainen sisupussi kuin minä tuolloin olin. Nyt on tyttö jo vanhempi, kuin minä lastenkodilla yhtäaikaan hänen isänsä  kanssa ollessamme, ja vaikka ei samanlaista katsetta tytön silmistä löydy, voi isä olla ylpeä. Ja niin voin minäkin.
Olen ylpeä ja kiitollinen että minulla on tällainen mies. Ei ehkä sanan yleisimmässä merkityksessä, mutta näin on parempi. Muuta en haluaisikaan. Olen ylpeä siitä että minulla on tällainen isoveli. Ja ystävä.

Juteltiin sitten koko yö. Säikyteltiin aaveet takaisin piiloon ja houkuteltiin luurangot ulos kaapeistaan.
Eilen kummitteli paljon, tänään vähemmän. Ehkä jokupäivä ei kuulu kolinaa enää ollenkaan.

"Tää musta yö mun kanssa jaa, 

nii huomenna tää kaikki ehkä on jo helpompaa."

                                                       - Yö - Etkö unta saa? -