Life's not a joyride

Rakastuin juuri äsken. Rakastuin miun tyynyyn.
Lähdin puoli yhdeltä, ja olin kotona puoli neljältä.
Suoraan sänkyyn. Nyt ei kyllä jostain syystä enää edes väsytä.
Olin siis töissä, en baarissa. Tuli hälyytys ystävältäni lähteä hänen vänkärikseen.
Sinne siis. Edellisessä tekstissä mainitsemani kalja, vaihtuikin kupilliseen kahvia.
Käy minulle vallan mainiosti.
Ajellessa on hyvää aikaa jutella.
Vaikka nostankin myös mustan huumorin kunniaan,
tuli sen lisäksi juteltua myös vähän syvällisemmin.

Meillä on kaksi yhteistä tuttua, joille alkoholista on tullut ongelma. Kaksi täysin erilaista tapausta.
Toisella ongelma on lievempi ja jollain tasolla ymmärrettävissä ja selitettävissä.
Toisella ongelma on täyttä pelleilyä ja hauskanpitoa, joka on mennyt jo kontrollin rajojen yli.

Vaikka toisen henkilön alkoholinkäytön joissain kieroissa mieleni sopukoissa pystynkin ymmärtämään,
ei se tarkoita sitä että sen hyväksyisin. Kyseessä on 25 vuotias mies. Täysi-ikäinen, siis täysin vastuussa itsestään ja omista tekemisistään. Käytiin viemässä tämä tapaus kaverinsa luota kotiin töiden jälkeen. Vasemmassa kädessä kaljakontti, jossa jäljellä oli kolme olutta. Oikeassa 0,5l viinapullo. Pohjalla ehkä sentti jäljellä. Olkoot. Vielä muutama viikko sitten mitään ei olisi ollut jäljellä, ja juomia olisi juotu tuplasti enemmän. Vielä muutama viikko sitten tämä sama tilanne olisi nähty joka päivä. Nyt vain kerran viikossa. Hitaasti, mutta varmasti. AA:sta on selvästi apua. Tällä ihmisellä menneisyys ei ole niitä valoisimpia, ja juominen ei ole hauskan pitoa. Ei. Se on lähinnä pään ja ajatusten nollaamista. Ajatuksissa kun joka hetki pyörittelee vanhoja virheitä, ymmärrän kyllä, että aina sitä ei jaksa. Joskus ne ajatukset on saatava sieltä pois. Sitä vain en hyväksy, että keinona tähän on alkoholi. Mutta niinkuin sanottu - hitaasti, mutta varmasti. Edistyksen huomaa kyllä ja tahtoakin löytyy.

Toinen tapaus on alaikäinen tyttö. Kaunistelematta täysi idiootti. Tuntuu välillä, että se järki ei paljon päätä pakota. Äly hoi, älä jätä! Kaiken huippuna oli sairaalareissu pari viikkoa sitten. Vatsahuuhtelu. Luulin jo, toivoin, että siinä vaiheessa olisi hälyytyskellot soineet. Mutta ei. Sama tahti jatkuu. Parin päivän hidastuksen jälkeenkin. Välillä tuntuu, että ei itseä kiinnostaisi olla edes tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa, parhaita ystäviä emme ole, mutta on vain yritettävä ajatella, että kaveria ei jätetä.
Mutta kun oma kontrolli pettää totaalisesti, ei muidenkaan mielipiteet siinä vaiheessa paljoa vaikuta. Ihmettelen suuresti, että lastensuojeluilmoitusta ei tehty. Tai jos tehtiin, sitä ei otettu vakavasti. Jälkimmäinen vaihtoehto ehkä todennäköisempi. Kun asiasta sanoo vastaus on: "Älä jaksa, mä vaan pidän hauskaa, ei mulla muutakaan tekemistä ole." Jos jotain muuta tekemistä yrittää keksiä, niin ei varmasti kelpaa. Myöhemmin inistään kun ei ole rahaa, voisitko lainata vähän?? Voin käydä kaupassa, ostaa suoraan ruokaa jääkaappin. JOSKUS voin näin tehdä. Mutta ei, ei kelpaa. Pitäisi saada rahana käteen. Ei jää pienintäkään epäilystä mihin rahat menisivät. No, neiti on hyvä ja hoitaa sitten itse omat asiansa, kun niin hyvin tuntuu onnistuvan. Turha on tulla myöhemmin apua anelemaan. Ei tipu. Ei ennen kuin elämä on kuosissa. Siinä en voi enää auttaa.

Ei elämä voi aina olla pelkkää hauskan pitoa. Ripaus hauskuutta sinne tänne, but life's not a joyride.
Ei ole merkitystä mitä osaa tehdä, jos niin ei kuitenkaan tee.

Sain kuulla tänään, että minulla on iso mieli. Ilman sen kummempia selityksiä. Niin kai.

Huomenna ajattelin istua iltaa erään ystäväni kanssa,
pitkästä aikaa jos ottaisi vaikka pari lasillista viskiä.
Huomenna voisin itse pitää vähän hauskaa.

Sleep tight, don't let the bedbugs bite.
I'm not alone tonight. ♥

like a football field

"Damaged people are dangerous because they know they can survive." 

I know I won't give up.

I know I can survive. 

I know I will cope. 

Right now I'm just a bit insecure.

How?

There was a time I knew exactly what to do. If something happened, I had a solution in a minute. I was able to keep myself calm, hide all my feeling, put them into the back of my mind. Now I can't. 

As I said, I know I'll cope through what ever happens, what ever it takes, but the ways of coping just doesn't come to me anymore. I have to search for them. And it really pisses me off. The ways I used to handle things, to be honest, were not always the best ones. I didn't do the thinking part until I had actually done it. But I took the responsibility, I stood behind my doings. I did first and then cleaned up the mess. Now if I face a problem, I have to actually THINK what will I do. What I CAN do. Okay, sounds smart, but I don't really do smart, it's not my thing. My thing is to live just one minute at the time. I'm not so sure anymore about anything. I actually never was sure about anything but nor I doubted nothing, but now I do. And it freaks me out. 

This life is like a football arena. Every time you walk to that field, you go there with the attitude that you're going to do your very best. Sometimes there's more pressure of winning, sometimes it doesn't matter. Depends on how relevant the game is. Doesn't matter if you loose one match. You just have to win enough smaller games to win a whole tournament. Life's the tournament. Little struggles and adversities are the matches and you need to do everything you just can - to do your best.

It's not only doing your best. When you walk to that field, when you play, you're not alone. There's a team with you. A team, you're going to play all the games with in the tournament. You wouldn't be anything without your team. Without your team you had nothing. No one to look after you, no one to safeguard your background. No one to help you, if you are in a need of support. There are two types of players. The ones who run away when tough comes. Then there are the ones who are willing to do everything they can, they are ready to do anything that just crosses their mind, to help their own team. I belong to the second group. 

I can say I'm brave. I can say I'm foolhardy. I might be dangerous, I have no self-protection and I usually have no clue when I cross the lines. But I'm still here. Well and alive. And a piece by piece I'm becoming to be happy after all. 

Now I think I deserve one beer. 

Have a nice weekend. 

..so I decided to make all my feelings disappear until..

Miten sitä aina vaan jotenkin odottaa että tulee sellainen hetki että kaikki loksahtaa paikoilleen.
Se hetki, jolloin kaikki palapelin palat on saatu oikeille paikoilleen eikä yksikään niistä tuhansista paloista ole kadoksissa. Se hetki, jolloin kaikki on hyvin, eikä ole mitään mistä murehtia.
Milloin se tulee?
Milloin tulee se puhelu, jota on niin kauan odottanut?
Milloin kävelee vastaan se ihminen, jonka on jo monen vuoden ajan toivonut tapaavansa uudelleen?
Milloin varmistuu että kaikilla on kaikki hyvin?
Milloin mulla on kaikki hyvin?
Ei sellaista ikinä tapahdu. Ei itsestään.


"Be the change you wish to see in the world."

Onhan se jo lapsena huomattu, että ei tämä elämä ole kuin Disneyn elokuvat. Ei niinkuin Astrid Lindgrenin satukirjat. Ei elämä täällä ole mikään tuhkimotarina, jossa prinssi ratsastaa valkoisella ratsulla and they lived happily ever after. Ei ole maailmaa jossa ei ole pahuutta, ei edes yhtä elämää.
Lapsena en ikinä halunnut olla prinsessa, halusin olla sotilas. En leikkinyt barbeilla, leikin autoilla, aseilla, ja pelasin katulätkää poikien kanssa. Mulle ei ole väliä katkeaako mun kynsi, tai käykö sukkien väri pipon kanssa yhteen. Prinsessan leikkiminen ei kiinnostanut vielä teinityttönäkään. Lukiossa en tanssinut vanhojen tansseissa. Ei mua kiinnosta olla prinsessa, ei niitä ole olemassakaan.
Ei mua haittaa jos joku lyö. Ei mua haittaa jos mun poskessa on mustelma. Mä kestän kyllä sen.
Pystyn piilottamaan kaikki mun tunteet, jos niin haluan. Siihen minut on jo lapsesta asti opetettu. Osaan kunnioittaa ihmisiä, osaan myös olla kunnioittamatta. Osaan käyttäytyä hyvin, jos niin haluan. Tempperamenttia löytyy vaikka muille jakaa, jos sille päälle satun. Kestän paljon, mutta en kaikkea. Olen kokenut paljon, ja koskaan en ole katkennut. Olen kestänyt alkoholismin ja väkivallan kotona, turvakodin, lastenkodin. Olen kestänyt lukuisat poliisikuullustelut. Monet ovat sitä mieltä että ei lapsi tuota kaikkea voi kestää. Tekivät minulle psykiatrin arvioita. Mieleltäni terveeksi totesivat. Pysyn kyllä kasassa, onhan minut kovaan elämään kasvatettu, en pienestä hätkähdä.

Niin kauan kuin tuo paha tapahtuu minulle, kestän sen. Kun pahaa tapahtuu ystävilleni, kestän sen, koska en hetkeäkään epäile etteivätkö he selviäisi. Kerran kuitenkin tapahtui jotain, josta en vieläkään tiedä tulenko sitä kestämään. Juuri kolme vuotta täyttänyt, minulle hyvin rakas tyttö kertoi asian, jota en koskaan tule unohtamaan. En tule unohtamaan tuon tytön viatonta ja tietämätöntä katsetta. Ilman sanoja, tyttö kertoi mitä oli isänsä luona tehnyt. Mitä oli isän kanssa 'leikkinyt'. Tyttö näytti jotain, mitä en ikinä saa pois mielestäni. Sosiaaliviranomaiset tietävät kyllä asiasta. Minä en ole nähnyt tätä tyttöä tai hänen pikkusiskoaan puoleentoista vuoteen. Viimeisen tietoni mukaan, alle vuosi sitten, tytöt asuivat äidillään, olivat isällään joka toinen viikonloppu. Näin toimii suomen valtio.

Jos minä en jotain asiaa voi sivuuttaa, ei se kovin pieni ole. Luulisi, että ei voi viranomaisetkaan. Toisin on.
Todella toivon, että tuo mies ei ikinä kävele minua kadulla vastaan. En tiedä mitä tekisin. Voi olla että hyvä käytökseni ja kunnioituksi eivät olisi silloin huipussaan. Temperamenttini olisi. 

Pretty Pretty Please

"She walks to school with the lunch she packed

Nobody knows what she's holding back

Wearing the same dress she wore yesterday

She hides the bruises with linen and lace

The teacher wonders but she doesn't ask

It's hard to see the pain behind the mask

Bearing the burden of a secret storm

Sometimes she wishes she was never born

Through the wind and the rain

She stands hard as a stone

In a world that she can't rise above

But her dreams give her wings

And she flies to a place where she's loved

Concrete angel

Somebody cries in the middle of the night

The neighbors hear, but they turn out the lights

A fragile soul caught in the hands of fate

When morning comes it'll be too late

A statue stands in a shaded place

An angel girl with an upturned face

A name is written on a polished rock

A broken heart that the world forgot

Through the wind and the rain

She stands hard as a stone

In a world that she can't rise above

But her dreams give her wings

And she flies to a place where she's loved

Concrete angel"

Pretty Pretty Please

Would you like to go out with me?

"Lähtisitkö sä mun kanssa käymään drinkillä?"
"Anteeks, en. Mä oon selibaatissa."
"Vaan drinkeille?"
"Ei. Ei oo hyvä yhistelmä olla selibaatissa ja lähteä komeen miehen kanssa drinkille."

Ei miehiä. Ei treffejä. Ei seksiä.
Ei ennen kesää.

Ei vääriä valintoja eikä tyhmyyksiä.
Ei mokailua.
Ei katumista.
Ei vapaita eikä varattuja.
Ei itsensä manaamista alimpaan helvettiin.
Ei tuomitsemista -itseltä tai muilta.
Ei häpeää.
Eikä hauskaa - tällätavoin.
Muullatavoin senkin edestä.

Näissä tunnelmissa odottelen kesää.
Hyvää kesänodotusta teille muillekkin.
Ehkä vähän erilaisin fiiliksin.