549

"You see she wanted to learn to play guitar, 

be a ballerina or movie star. 

She could go so far. 

I wish she can be anything that she wants to.

I wish she can ride her bike every afternoon. 

I wish she can laugh and play in those backyard games,

just like all little girls should get to do. 

And I wish I could see it all. 

But her memory will live on right here

'till I get over there and see her again."

Puolitoista vuotta, kahdeksantoista  kuukautta, seitsämänkymmentäkahdeksan viikkoa ja viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää. Viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää on kulunut vuoden 2010 marraskuun kahdennestakymmenennestäviidennestä päivästä. Tasan puolivuotta. 


Viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää olen herännyt sama ajatus päässä. 
Viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää olen nukahtanut samoin ajatuksin.
Viidestäsadastaneljästäkymmenestäyhdeksästä päivästä yhtäkään ei ole kulunut ilman tuota yhtä ajatusta. 
Viisisataaneljäkymmentäyhdeksän päivää olen jokaisena tuntenut ikävää. Ikävää, jota eilen ensimmäisen kerran itkin. 
Minä, joka en usko jumalaan, joka ilta sen toiveen jonnekkin lähetän "Please, keep them safe". 

And every single day I hope. 
I hope he's not hurting them anymore. 
I hope I could see them again. 
Maybe someday I will.