"Mä tulin kirjoittamaan rakkauslaulun, en sitä kiinni saa
pakenee ilmaan riimit runoilijaa kuolevaa
'Mullonikäväsua'
on ainut rivi jonka valmiiksi mä saan."
Istuin tänään kuuntelemassa Maanpuollustus piiripäällikön Everstiluutnantti evp. Kuikan luentoa.
Turvallisuuspolitiikkaa; Idän suhteita, kansallista puolustusta, kansainvälistä kriisien hallintaa ja aivan ruohonjuuri tasolla yksittäisen henkilön suojelua.
En tiedä mistä johtuen, mutta kesken vakauspolitiikan, konfliktien hallinnan ja pelotepuolustuksen session, jotka ovat siis TURPOn kolme toimintalohkoa, iski aivan järkyttävä ahdistus. Siinä yritin tasailla hengitystäni, ja keskittyä olennaiseen, työntäen monet muistot takaisin jonnekkin sinne kauas pääni sisälle, lukittuun lokeroon, missä saavatkin olla. Onnistuin. Vähän aikaa ajatukseni vielä harhailivat, mutta eivät päässeet pintaan.
Kun palasin takaisin auditorion tasolle, oli puhe siirtynyt jo turvallisuusstrategioihin. Loppuajan kuuntelin, keskityin, tein muistiinpanoja, viritin jokaisen aistini äärimmilleen, että niille riittäisi tekemistä, jottei tarvitsisi kaivella menneitä pääni sisiltä. Huomasin muuten saavani paljon enemmän irti, kun kuuntelemisen lisäksi myös katselin ympärilleni. Katselin Everstiluutnantti Kuikan eleitä, ilmeitä, kuuntelin äänensävyjä, niistä sai paljon vinkkiä siitä miten hän itse suhtautui asiaan, ja näin pystyi esittämään kysymyksi paljon tarkemmin.
Pitää kokeilla joskus uudestaan. Aihekin oli kyllä mielenkiintoinen.
Edellinen luento millä (pakotettuna, kaverini kiristämänä) istuin, oli astrologiaa. En tajunnut hevon helevettiä tähtien liikkeistä ja niiden elinkaaresta. Olisivat saman tien tuoneet eteeni jonkun tähdistä ennustajan. Yhtä makeasti olisin takarivissä nukkunut, mikäli esitys ei olisi ollut riittävän naurettava.
Keskityn siis kriiseihin, uhkiin, ja niiltä suojeluun.
Olen opetellut suojelemaan itseäni ja muita fyysisiltä uhilta. Pystyn pistämään isommankin miehen maahan, jos tilanne niin vaatii. Osaan ennaltaehkäistä ja varautua, osaan suojella. Osaan suojella lähes tulkoon kaikkia kaikelta mihin tarvetta on, kaikelta paitsi omalta mieleltään. Olen oppinut suojelemaan itseäni itseltäni. Olen oppinut jo kauan sitten ne keinot joilla saan ahdistuksen tilalle ainakin suht koht normaalin olotilan. Olen oppinut kuinka vedetään kulissi päälle, kuinka hillitä itsensä, kuinka siirtää sitä pahaa oloa. Sen olen oppinut, kuinka lykätä ikäviä asioita eteenpäin. Alle kymmenen vuotiaasta asti olen työntänyt asioita päässäni kauemmas, etteivät ne pääsisi pintaan. Olen lykännyt itkemistä, olen itkenyt viimeksi kahdeksan vuotiaana. Koskaan ei ole hyvä hetki, ei edes illalla yksin peiton alla.
Pyrin takaamaan sekä omani, että muiden turvallisuuden. Pystynkö kuitenkaan niin tekemään, jos en ole varma edes siitä, että olenko täysin turvassa itseltäni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti